Kun kaksi venettä purjehtii suunnilleen samaan suuntaan näköetäisyyden päässä toisistaan, kyseessä on purjehduskilpailu. Kipparissa herää välitön tarve trimmata vielä puoli solmua vauhtia lisää. Pinnahenkilö, joka ohjailee mihin sattuu – eli ei aivan koko ajan tuijota virtauslankoja- saa esitelmän siitä, kuinka huolella kerätty vauhti valuu hukkaan. Kisa on siis käynnissä melkein aina vesillä, vaikka kaikki osallistujat eivät sitä tiedostaisikaan.
Jatka lukemista ”Kuka eka perillä?”Avainsana: Tammisaaren kansallispuisto
Top5 -satamat
Suolapärskeitä -podcastissa kippari, försti ja gasti E pelaavat satamabingoa. Kenellä on paras lista, kuka saa eniten pisteitä ja mikä satama on Herkun miehistön mielestä Itämeren helmi?
Kuuntele jakso spotifyssa:
Försti kipparina
Veneen käsittely jää purjehtivalla pariskunnalla helposti miehen tehtäväksi eikä naiskippari purjeveneessä ole kovin yleinen näky. Herkulla on tietoisesti haluttu välttää asetelma, jossa vain yksi pystyy käsittelemään venettä yksin. Muutaman edellisen kesän aikana försti on ottanut tarkoituksella paremmin haltuun ensin satamasta poistumisen, sittemmin myös rantautumisen sekä purjeiden trimmauksen alkeet. Kun perustaidot alkoivat olla suurin piirtein hallussa, alkoi mielessä pyöriä mahdollisuus kokeilla osaamista ilman kipparin tukea.
Jatka lukemista ”Försti kipparina”Jussarö – Rautaa ja rappioromantiikkaa
Sijainti: 59°49,6‘N 23°34,1‘E
Merikortti: Sarja B, lehti 633
Verkkosivut: www.jussaro.net
Jussarö sijaitsee Tammisaaren saariston kansallispuiston kaakkoisnurkalla. Saari on tunnelmaltaan yhdistelmä aavekaupunkia, saaristoidylliä ja satujen peikkometsiä. Ainakin 1600-luvulta saakka on tiedetty, että Jussarön vedet ovat vaarallisia: kompassit näyttävät minne sattuu ja kivikkoisiin luotoihin on päättynyt monen laivan matka.
Jatka lukemista ”Jussarö – Rautaa ja rappioromantiikkaa”Kun rysähtää
Sanonnan mukaan on kahdenlaisia purjehtijoita: niitä, jotka ovat ajaneet karille ja niitä, jotka eivät ole vielä ajaneet karille. Kesään 2021 saakka me kuuluimme edelliseen ja nykyään jälkimmäiseen kategoriaan. Karilleajo on aina potentiaalisesti vaarallista kalustolle ja mahdollisesti myös miehistölle.
Jatka lukemista ”Kun rysähtää”Hehkuvia värejä ja kuulaita päiviä
Syyspurjehdus on ollut monena vuonna hieno päätös kaudelle. Eräänä vuonna tosin eeppiset sähköongelmat alkoivat syysreissun perumisella. Niinä syksyinä kun ruskapurjehdukselle on päästy, on meri tarjonnut parastaan!
Jatka lukemista ”Hehkuvia värejä ja kuulaita päiviä”Vuoden 2023 kohokohdat ja parhaat hetket
Lomapurjehdus 2023: Modermagan – Tammisaari
Ensimmäinen yö ankkurissa jännitti aika tavalla. Päällystö nukkui koiranunta aamuyöhön: pitikö ankkuri vai olimmeko tuuliajolla? Neljän aikaan kapu heräsi kokonaan tuulen kääntymiseen ja tarkisti tilanteen. Ankkuri piti hyvin, mutta lahdella tuuli oli pyörähtänyt niin, että me ja uloimpana ollut saksalainen vene olimme kääntyneet noin 45 astetta ja olimme nyt keula länsilounaaseen. Perimmäisenä ollut vene oli kuitenkin sen verran tuulensuojassa, että se oli pysynyt alkuperäisellä paikallaan keula etelään.
Jatka lukemista ”Lomapurjehdus 2023: Modermagan – Tammisaari”Lomapurjehdus 2023: Taalintehdas – Hangonkylä – Modermagan
Keskiviikko valkeni myrskyn jälkeiseen tunnelmaan. Lähdimme heti aamukävelyn jälkeen liikenteeseen: purjehdushaluja oli kertynyt monen päivän paikallaan olemisesta. Suuntasimme ensimmäisenä septilaiturille ja saimme viimein tyhjennettyä septitankin kunnolla.
Jatka lukemista ”Lomapurjehdus 2023: Taalintehdas – Hangonkylä – Modermagan”Lomapurjehdus 2023: Tammisaari – Kärdla
Vuoden paras kuukausi, eli lomapurjehdus on taas käsillä! Tervetuloa Herkun pitkälle 2023.
Loma alkoi pakkaamisella ja tuuliennusteiden tutkimisella, niin kuin aina. Miehistömme on kutistunut kolmihenkiseksi, kun vanhempi gasti E vaihtoi gastihommat kesähessun pestiin Gammelgård pizza & padel resortissa. Toiveena oli yrittää uudestaan Suomenlahden ylitystä Viron puolelle. Viime kesänähän legi päättyi alkuunsa moottoriongelmiin ja niiden ratkettua tuulet kuljettivat Herkun Ahvenanmaalle. Koko viimeisen työviikon ajan tuulet olivat näyttäneet lähinnä olemattomilta sekä lauantaina, sunnuntaina että alkuviikosta. Paras tuuli ylitykselle näytti osuvan lauantain ja sunnuntain väliselle yölle. Perjantaina käytiin siis hankkimassa tuoreet ruuat ja vielä muutamia puuttuvia tarvikkeita.
Jatka lukemista ”Lomapurjehdus 2023: Tammisaari – Kärdla”

