Källskär sijaitsee Kökarin saariryhmän etelälaidalla: Itämeren pääallas avautuu saaren lounaisrannalta, mistä voi katsella sileiltä kallioilta horisonttiin saakka avointa merta. Källskär on ensinäkemältä aivan tyypillinen ulkosaariston saari: kivinen ja karu, ympärillään karikkoiset vedet. Pienen saaren pohjoisrannassa on muutama kiinnittymispaikka kalliossa, pikkuruinen laituri ja vanha kalastusmaja sekä opastaulu. Ei mitään erikoista. Rannasta lähtee kallioille tavallinen luontopolku, joka sukeltaa melkein heti vehreän keitaan läpi isolle pirunpellolle, jonka yli kulkee harmaantunut pitkospuupolku. Tavallisuus päättyy tähän, muutaman kymmenen metrin päähän rannasta, ja edessä on seikkailu.
Tarinankertojien saari
Pitkospuut ja puiset siltarakennelmat johdattavat yli kivikoiden ja pirunpeltojen. Ilman puista polkua matka louhikkojen ylitse olisi vaikea, ellei paikoin mahdoton. Saaren itäpuolella saavutaan rannalle, joka on täynnä jääkauden hiomia, sileitä, pyöreitä kiviä. Rannan eteläpäässä, kallion kupeessa on pieni tervantuoksuinen mökki ja sen ovessa iso sulka. Tämän täytyy olla Noidan mökki, jossa asusteli aikoinaan skotlantilainen neiti Marjorie Morris, saaren isännän noituuden harjoittajalta näyttävä serkku.
Matka jatkuu mökiltä kohti saaren etelärantaa: polku kulkee nyt pitkin sileitä kallioita, pitkoksia on vain muutamissa kohdissa apuna. Pian näkyviin tulee korkealla kalliolla oleva neliönmuotoinen huvimaja, jonka suippo paanukatto ja sen keskellä kohoava koristeellinen salko ovat aika samannäköisiä kuin muumitalossa. Eikä ihme, tämän Eremitageksi kutsutun huvimajan vakiokäyttäjiä olivat nimittäin Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä. He olivat saaren isännän ystäviä ja osa eri alojen taiteilijoista koostuvaa kesävieraiden joukkoa. Janssonin ainoa muumiaiheinen maalaus on tehty saaren isännän pyynnöstä ripustettavaksi huvilan takan yläpuolelle. Joidenkin tarinoiden mukaan förstin suosikkimuumikirja, Muumipappa ja meri, olisi saanut inspiraationsa täällä, vaikkei Källskär majakkasaari olekaan.
Puutarhasaari
Huvimajalta laskeudutaan kallioiden suojaamaan poukamaan, missä on saaren ehdottomasti hämmästyttävin paikka. Eteen ilmestyy maisemaan sulautuva hirsihuvila ja sitä ympäröivä rehevä puutarha kivimuureineen ja marmoripatsaineen. Muurien sokkelosta löytyy niin ruusutarha, yrttipuutarha, mansikka- ja perunamaa, kuin alppiruusuröykkiöitä, lehtimaja ja jopa viiniköynnöksiä. Siellä täällä kasvaa sypressejä, kastanjapuita ja muita jaloja lehtipuita. Puutarhassa kierrellessä tuntuu epätodelliselta, kuin olisi astunut toiseen todellisuuteen. Kiviset askelmat vievät sireenikaaren läpi varjoisaan keitaaseen huvilan länsipuolelle, missä solisee puro saniaisrykelmien keskellä. Huvilan edessä olevan pylväikön läpi kulkemalla päätyy länsipuolen krokettikentälle, joka on edelleen käyttökunnossa. Joka puolella on kaikenvärisiä kukkia ja niissä viihtyviä perhosia. Valkoisia, pieniä marmoripatsaita on asetettu sekä jalustoille, että kasvien katveeseen. Puutarhasta tulee mieleen englantilainen aateliskartano pienoiskoossa ja samaan aikaa rehevä kreikkalainen puutarha. Kaikki tämä on saatu menestymään Suomen rannikon ulkosaaressa!
Vehreyden keskellä, maisemaan lähes piiloutuen seisoo itse huvila: karjalainen harjakattotalo, jonka keskellä on suuri tulisija. Huvilan isoista eteläikkunoista avautuu näkymä puutarhan yli merelle, ikkunaseinän edessä olevan ruokapöydän ääreen mahtuisi isompikin kesäseurue juhlaillalliselle. Huvilan edustaa hallitsee hirsistä tehty kreikkalaistyylinen pylväikkö, jonka keskellä seisoo suuri kivipöytä – saaren isännän illallisten juustotarjotin.
Kreikkalainen saari
Huvilan edustalla saaren etelärannassa näkyy pienoiskoossa Pireuksen satama: suuri luonnonkivistä ladottu aallonmurtaja ja pienempi satama-allas, joka on hyvin suojassa avomereltä tulevalta mainingilta. Satamaan saapuvaa venettä tervehtii vielä yksi isännän erikoisuus. Källskär nimitäin tervehtii satamaan saapujia Hermes-jumalan lennokkaalla olemuksella. Pronssinen Hermes on matkannut Firenzestä saakka seistäkseen saaren korkeimmalla kohdalla. Kreikkalaisessa mytologiassa Hermes on muun muassa matkaajien, luonnon, kirjallisuuden, runoilijoiden ja urheilijoiden suojelija sekä jumalten viestinviejä.
Kuka kaiken visioinnin ja työn takana oikein on? Miten tämä kaikki on saatu toteutettua? Kuka on rakentanut kreikkalais-englantilaisen puutarhan, karjalaisen huvilan ja muumitalon esikuvan Kökarin saaristoon? Saari on kuin toinen todellisuus, missä jääkauden muovaama luonto sulautuu yhteen ihmisen aikaansaaman vehreyden kanssa samaan aikaan ylellisesti ja tyylikkäästi.
Tukholman seurapiirien hylkiö
Göran Åkerhielm syntyi tukholmalaiseen aatelisperheeseen vuonna 1920. Åkerhielmin isä antoi aikuistuneelle pojalleen 1950-luvulla kaksi vaihtoehtoa: runsas ennakkoperintö sillä ehdolla, että poika katoaisi seurapiireistä tai elämä Tukholmassa pennittömänä. Julma ratkaisu johtui siitä, että Åkerhielm oli homoseksuaali eikä sellaista suvaittu tuon ajan aatelispiireissä. Tukholman homokapakoissa Åkerhielm oli Tove Janssoniinkin tutustunut – Janssonin homoseksuaalisuus oli Suomessa julkinen salaisuus pitkälle 1990-luvulle.
Åkerhielm otti rahat ja purjehti Suomen saaristoon. Vuonna 1958 hän saapui saareen nimeltä Källskär ja rakastui. Aluksi hän asui pohjoisrannan kalastajan majassa vuokralla, kunnes sai vuonna 1965 ostettua saaren keskiosan, mukaan lukien etelärannan leppäsuo. Seuraavien 18 vuoden aikana suon paikalle nousi puutarha huviloineen, rantaan satama, kallion laelle huvimaja ja korkeuksiin Hermes-jumalan patsas. Itärannalle rakennettiin mökki neiti Morrisille, joka saapui saarelle auttamaan serkkuaan puutarhan hoitamisessa. Ensimmäisenä kuitenkin rakennettiin puinen polku pohjoisrannalta rakennustyömaalle: samaa polkua mekin kuljimme yli louhikkojen ja pirunpeltojen.
Källskärin kreivi
Omintakeista visionääriä alettiin nimittään Kökarissa kreiviksi, vaikka hän oli oikeasti arvoltaan vain vapaaherra. Åkerhielm palkkasi työvoimaksi paikallisia nuoria, joille hän maksoi hyvin. Kaikki saarella on rakennettu ilman keinotekoisia rakennusaineita, kuten betonia tai raudoituksia. Tuulelta suojaavat ja lämpöä keräävät kivimuurit on ladottu käsin vain rautakankea apuna käyttäen. Samoin sataman aallonmurtaja, joka jouduttiin korjaamaan joka kevät talven jäiden ja myrskyjen jäljiltä.
Multa istutuksille on saatu kokoamalla Källskärin omista kalliosyvänteistä ja lähisaarista, kompostoimalla talous-, puutarha- ja käymäläjätteet ja lisäksi kaikkien saarelle saapuvien piti tuoda tullessaan muutama ämpärillinen multaa: olivat he sitten kökarilaisia nuoria tulossa rakennustöihin tai kesävieraaksi saapuvia taiteilijoita. Åkerhielm rakensi myös kastelujärjestelmän, jolla hän kuljetti sadevettä kallioilta puutarhan kaivoihin.
Työtä saarella siis riitti ja Åkerhielm uskoikin ruumillisen työn olevan hyväksi ihmiselle. Kaikkien saarella vierailevien piti tehdä kolmisen tuntia työtä päivittäin, oli se sitten rakennustöitä, ruuanlaittoa tai mullan kokoamista. Työn vastapainoksi Åkerhielm kestitsi vieraitaan avokätisesti, joidenkin tarinoiden mukaan esimerkiksi rapuja saatettiin lennättää päivällispöytään helikopterilla Turusta saakka.
Taiteilijoiden ja matkaajien saari
Vapaaherra Åkerhielm vietti Källskärissa kesät varhaisesta keväästä myöhään syksyyn aina vuoteen 1983 tai 1984 saakka (lähteet ovat tästä hiukan erimielisiä). Pitkälle yli 60-vuotias Åkerhielm kaatui pahasti kallioilla ollessaan saarella yksin ja ymmärsi, että elettyään saaressa unelmaansa noin 25 vuoden ajan, hänen aikansa Källskärissä oli ohitse. Hän luovutti omistuksensa Ahvenanmaan maakuntahallitukselle, sillä ehdolla, että saarella on jokin kulttuurinen käyttötarkoitus. Källskärin kreivi poistui valtakunnastaan eikä koskaan palannut. Viimeiset vuotensa hän asui Sveitsissä, missä menehtyi 71-vuotiaana vuonna 1992.
Ahvenanmaan maakuntahallitus omistaa saaren edelleen ja toteuttaa Åkerhielmin toivetta mahdollistamalla taiteilijoille työskentelyjaksoja stipendiaatteina saarella ja tietenkin pitämällä huolta Åkerhielmin aikaansaamasta paratiisista ja mahdollistamalla tässä toisessa todellisuudessa vierailun meille tavallisille kulkijoille.
Försti