Vuoden 2023 kohokohdat ja parhaat hetket

Telakkakausi

Telakkakausi

Olimme alun perin ajatelleet, että menisimme vielä Dirhamiin ja ehkä Haapsaluunkin ennen paluuta Suomen aluevesille. Sääennustus kääntyi kuitenkin suunnitelmaamme vastaan. Hyvä ikkuna ylitykselle Suomen puolelle olisi keskiviikkona, loppuviikosta tulisi kovempia tuulia ja kapu halusi ylitykselle mieluummin mukavat kuin hankalat olosuhteet.

Sekä kapu että försti olivat nukahtaneet käytännössä heti kun vene oli saatu kiinni kuuden aikaan aamulla. Kymmenen maissa aamulla gasti pikku-e herätti förstin kysymällä että saako lähteä veneestä. Ohjeeksi annettiin ”sano satamakonttorilla, että tultiin aamuyöllä, vanhemmat nukkuvat vielä, mutta tulevat…

Vuoden paras kuukausi, eli lomapurjehdus on taas käsillä! Tervetuloa Herkun pitkälle 2023. Loma alkoi pakkaamisella ja tuuliennusteiden tutkimisella, niin kuin aina. Miehistömme on kutistunut kolmihenkiseksi, kun vanhempi gasti E vaihtoi gastihommat kesähessun pestiin Gammelgård pizza & padel resortissa. Toiveena oli…