Lomapurjehduksen lokikirja, Juhannus Jurmossa

Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Juhannustorstaina haluttiin päätyä valmiiksi juhannuksenviettopaikkaan. Toiveena oli juhannussalon pystytys, sauna, mahdollisuus saada kalaa sekä elävää musiikkia – tai ainakin osa näistä. Kohteeksi valikoitui Jurmo itäisellä Ahvenanmaalla. Jurmo on niin sanottu kyläsatama, eli oikea saaristolaiskylä, jonka laituriin vierasveneilijätkin ovat tervetulleita.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Juhannus Jurmossa”

Lomapurjehduksen lokikirja, Verkan – Bärö

Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Nauvosta lähdettiin jatkamaan matkaa tiistaina onnistuneen huoltoiltapäivän jälkeen, eli diesel- ja vesitankit sekä ruokavarastot täynnä, septitankki ja pyykkipussi tyhjänä. Ajoimme ulos satamasta ja nostimme isopurjeen täytenä ja avasimme genoan kokonaan heti pohjoisella ulosajoväylällä. Tuuliennuste oli keveää tuulta melko vastaisesta suunnasta.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Verkan – Bärö”

Lomapurjehduksen lokikirja, Birrskär – Nauvo

Pidellään keliä ja haetaan korjaava kokemus full-Nauvo-Experiencellä. Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Birrskär – Nauvo”

Lomapurjehduksen lokikirja, Hanko – Stenskärr – Högsåra

Kunnon purjehduspäivä Högsåraan, gasti treenaa ja muu miehistö herkuttelee. Yllätyspurjehdus Birrskäriin. Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Hanko – Stenskärr – Högsåra”

Lomapurjehduksen lokikirja, Hanko

Odotetellaan osaa ja huolletaan Hangossa. Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Hanko”

Lomapurjehduksen lokikirja, Byxholmen – Haaps… Hanko

Aloitetaan keräämällä rohkeutta ja sitten muuttuvat suunnitelmat. Toistuuko viime kesän moottoriongelmat vai miten tässä käy? Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Byxholmen – Haaps… Hanko”

Lomapurjehduksen lokikirja, Tammisaari

Loman alkua edeltävänä viikonloppuna valmistellaan venettä reissukuntoon ja purjehdusloma alkaa parhaalla tavalla, eli veneeseen muuttamisella. Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Tammisaari”

Kaikki pakettiin ja menoksi

Toukokuun viimeinen viikonloppu oli tulossa ja veneen lasku sovittu koulujen päättäjäisviikonloppua edeltäväksi perjantaiksi. Aika paljon asioita oli vielä kesken, ennen kuin olisi saatu purjevene laskukuntoon: muun muassa VHF-antennin ja tuulimittarin asennus mastoon, kölisauman ja pohjaan tulleen kolhun paikkauksen viimeistely, pesu sisältä ja päältä, vahaus sekä maston kuntoon laittaminen.

Jatka lukemista ”Kaikki pakettiin ja menoksi”

Purjehdusloma lähestyy

Kesälomaan ei ohjeiden mukaan pitäisi ladata kauheasti odotuksia. Jos koko vuosi odotetaan lomaa, tulee helposti paineita ja pettymyksiä. Lomaan pitäisi myös laskeutua hitaasti, olla mieluusti aluksi vain kotona, että mieli siirtyy lomavireeseen. Koko lomaa ei myöskään kannata ohjelmoida täyteen reissuja ja puolisoiden kannattaa ehkä lomailla hiukan eri aikaankin, ettei toisen naama alkaisi kyllästyttää. Loman päätteeksi kannattaisi myös olla joitakin päiviä kotona valmistautumassa arjen alkamiseen. Sy Herkun miehistön purjehdusloma ei noudata näistä asiantuntijoiden neuvoista yhtäkään.

Jatka lukemista ”Purjehdusloma lähestyy”

Living the dream – and editing it

Herkku ostettiin kesällä 2019 ja ensimmäistä telakkakevättä vietettiin siis koronasulkujen aikaan keväällä 2020. Melkein joka viikonloppu ajelimme veneelle hommiin koko perheen voimin, jotta purjeveneen keväthuolto saatiin tehtyä. Matka telakalle on aika pitkä, noin tunnin yhteen suuntaan. Jonkun telakkapäivän kotimatkalla mieleen tuli, että tämänhän voisi tehdä toisinkin. Kehittelimme ajatuksen, että jos vaikka pääsiäiseksi hankkisi majoituksen aikuisille ja veisi lapset mummolaan, voisi tehdä jopa kolme täyttä päivää yhdellä ajamisella. Ensimmäisen kevään hommat alkoivat kuitenkin olla jo paketissa, joten ajattelimme toteuttaa tämän seuraavana vuonna. Keväällä 2021 kuitenkin jompikumpi gasteista oli koronakaranteenissa melkein koko ajan ja pääsiäinenkin turhan aikaisin, joten ajeltiin sekin kevät edestakaisin.

Jatka lukemista ”Living the dream – and editing it”