Toukokuun viimeinen viikonloppu oli tulossa ja veneen lasku sovittu koulujen päättäjäisviikonloppua edeltäväksi perjantaiksi. Aika paljon asioita oli vielä kesken, ennen kuin olisi saatu purjevene laskukuntoon: muun muassa VHF-antennin ja tuulimittarin asennus mastoon, kölisauman ja pohjaan tulleen kolhun paikkauksen viimeistely, pesu sisältä ja päältä, vahaus sekä maston kuntoon laittaminen.
Jatka lukemista ”Kaikki pakettiin ja menoksi”Tekijä: Försti
Purjehdusloma lähestyy
Kesälomaan ei ohjeiden mukaan pitäisi ladata kauheasti odotuksia. Jos koko vuosi odotetaan lomaa, tulee helposti paineita ja pettymyksiä. Lomaan pitäisi myös laskeutua hitaasti, olla mieluusti aluksi vain kotona, että mieli siirtyy lomavireeseen. Koko lomaa ei myöskään kannata ohjelmoida täyteen reissuja ja puolisoiden kannattaa ehkä lomailla hiukan eri aikaankin, ettei toisen naama alkaisi kyllästyttää. Loman päätteeksi kannattaisi myös olla joitakin päiviä kotona valmistautumassa arjen alkamiseen. Sy Herkun miehistön purjehdusloma ei noudata näistä asiantuntijoiden neuvoista yhtäkään.
Jatka lukemista ”Purjehdusloma lähestyy”Oppimiskäyrä
Veneilyn aloittaminen oli jyrkkää oppimiskäyrää useamman vuoden ajan: opeteltavaa oli niin purjehdustaidoissa, vesillä asumisessa kuin monessa muussakin itse asiaan liittyvässä. Oman veneen hankinta on monessa mielessä ollut samanlaista uuden opettelua veneen kunnostamisen ja varustelun osalta. Herkku oli ostettaessa peruskunnoltaan hyvä ja veneestä näki, että edelliset omistajat olivat pitäneet siitä hyvää huolta. Kaikki toimi ja oli pääosin kunnossa ja ehjää. Aika pian The lista alkoi kuitenkin kasvaa ja erilaisia parannuskohteita oli ensimmäisen kesän puolikkaan jälkeen jo melko paljon.
Jatka lukemista ”Oppimiskäyrä”Hauskaa Wappua!

Telakkakauden välirapotti
Alunperin The lista koostui 74 rivistä excelissä. Noin puolivälissä telakkakautta rivejä on 79, eli kiihtymisvaihe on ollut melko maltillinen ja leviämisvaiheeseen on jouduttu vain yksittäisten asioiden kohdalla.
Statukset
- ”Valmis” 20 tehtävää
- ”Prosessissa” 8 tehtävää
- ”Ei aloitettu”51 tehtävää
Huomenna on jälleen juhlapäivä ja suunnitelmana on saada projektia merkitävästi eteenpäin tai ei ainakaan kovin paljoa taaksepäin.
Försti
Living the dream – and editing it
Herkku ostettiin kesällä 2019 ja ensimmäistä telakkakevättä vietettiin siis koronasulkujen aikaan keväällä 2020. Melkein joka viikonloppu ajelimme veneelle hommiin koko perheen voimin, jotta purjeveneen keväthuolto saatiin tehtyä. Matka telakalle on aika pitkä, noin tunnin yhteen suuntaan. Jonkun telakkapäivän kotimatkalla mieleen tuli, että tämänhän voisi tehdä toisinkin. Kehittelimme ajatuksen, että jos vaikka pääsiäiseksi hankkisi majoituksen aikuisille ja veisi lapset mummolaan, voisi tehdä jopa kolme täyttä päivää yhdellä ajamisella. Ensimmäisen kevään hommat alkoivat kuitenkin olla jo paketissa, joten ajattelimme toteuttaa tämän seuraavana vuonna. Keväällä 2021 kuitenkin jompikumpi gasteista oli koronakaranteenissa melkein koko ajan ja pääsiäinenkin turhan aikaisin, joten ajeltiin sekin kevät edestakaisin.
Jatka lukemista ”Living the dream – and editing it”Venearkea eli kulkeilla asumista
Purjehdusta kuvataan joskus tavaksi kastua ja tulla kipeäksi samalla, kun siirtyy hitaasti ei minnekään kovaan hintaan – ja perinteinen purjehdussimulaattori on kylmä suihku, jossa repii satasia kesälomansa ajan, välillä hakkaa itseään laudanpätkällä ja öisin nukkuu kuivemmassa kohdassa molemmat tunnit. Tämän suuntaisia kokemuksia meillä kieltämättä on myös, mutta onneksi tämä ei ole koko totuus. Millaista siis veneessä asuminen ja eläminen oikein on? Miten lapset viihtyvät veneessä ja mitä oikeastaan teemme venepäivinä?
Jatka lukemista ”Venearkea eli kulkeilla asumista”Modermagan – hyggeilijän paratiisi
Sijainti: N59°51,4′, E23°25,3′
Merikortti: sarja B, lehti 635
Tiettävästi jo viikingit tiesivät Suomenlahden vesillä suojaisen ankkuripaikan, jossa on suojassa kuin sikiö äidin kohdussa. Modermagan on saari Tammisaaren kansallispuistossa ja tarjoaa suojaa kaikilla tuulensuunnilla.
Kohti telakkakautta
Purjehduskausi on purjehtijalle tärkeä, mutta telakkakausi on myös odotettu. Veneen keväthuollon suunnittelu alkaa aikaisin, ja siihen kuuluu monia tehtäviä, kuten puhdistus ja huoltotoimenpiteet. Suunnitelmat tehdään huolellisesti, jotta vene on valmiina purjehduskauteen. Tärkeä osa on myös ruokailu telakkapalaverissa.
Purjehduskausi on tietenkin purjehtijan parasta aikaa, mutta sitä edeltävä telakkakausi on lähes yhtä odotettu. Veneen keväthuollon suunnittelu on hyvää ajankulua kevään edistymistä odotellessa. Varsinainen telakkaralli alkaa sitten, kun lumet ovat suunnilleen sulaneet ja pakkaset hellittäneet. Onneksi Herkku talvehtii ulkosalla, joten telakoinnin aikana on syytä käydä silloin tällöin katsomassa, että kaikki on kunnossa: pressuteline pystyssä ja pressu hyvin veneen päällä. Samalla tulee nostatettua odotuksia niin telakka- kuin purjehduskaudellekin.
Jatka lukemista ”Kohti telakkakautta”Sandholmsudden ja Benitas cafe
Sijainti: N60°14,07′, E25°52,23′
Merikortti: sarja A, lehti 619
Verkkosivut: https://visitpellinge.fi/fi/platser/benitas-cafe/
Meidän perheemme opetteli purjehdusta ja vesillä elämistä Pellingin saaristossa ja melkein joka reissulla päädyimme Sandholmsudden -nimiseen, pitkän niemen kärjessä sijaitsevaan Porvoon kaupungin käyntisatamaan. Usein tarkoituksena oli mennä jonnekin muualle, mutta Näkki tai herra Ahti otti kölistä kiinni ja kuljetti kuitenkin Sandholmsuddeniin.
Jatka lukemista ”Sandholmsudden ja Benitas cafe”Herkuttelua Herkulla: venekokkaus
Herkun miehistö koostuu herkkusuista, joten ruoka näyttelee isoa roolia niin reissujen suunnittelussa, päiväohjelmassa kuin miehistön puheissakin. Tässä jutussa on muutamia suosikkireseptejämme, joista osa on ollut mukana miltei alusta saakka, osa on uudempia löytöjä. Venekokkaus on lähes samanlaista kuin taloelämässäkin, mutta haastetta tuottavat etenkin säilytys- ja kokkaustilat, kylmäsäilytyksen rajallisuus, tuoreiden vihannesten säilyminen kesäkuumalla ja toisinaan varsin keikkuvat kokkausolosuhteet.
Jatka lukemista ”Herkuttelua Herkulla: venekokkaus”